12.5.2010 SoVo-IFK  Mariehamn  0-3 (0-0) S-Cup



SoVo - Mifk  SoVo lähti peliin puolustusvoittoisesti, vastassa liigajoukkue, joten asetelmat peliin olivat aika selvät. Ensimmäisen jakson kotijoukkue puolusti loistavasti, eikä Mifk päässyt oikeastaan kuin kerran todella hyvään tekopaikkaan. SoVolla oli heti jakson alussa hieno tilanne, Lind syötti Latvasen juoksuun joka päättyi Allun mahaliukuun Mifkin maalin vasemmalle puolelle. Lisää vauhtia Latvaselle antoi Mifkin puolustaja/toppari mutta tilanne taisi syntyä liian aikaisin, luultavasti ottelun tuomari ei tajunnut että peli oli jo käynnissä, eikä reagoinut taklaukseen mitenkään. Toinen SoVon paikoista syntyi myös Latvaselle, kova
kuti kohti oikeaa alakulmaa jonka Mifkin veskari torjui vaivoin kulmaksi. myös oikealta puolelta annetusta vaparista oli paikka tehdä maali, joku? sohi maalin edessä pallosta ohi. 0-0 siis
eka jakso.
Toisella puoliskolla alkoi näkyä tasoero, Mifk heitti kaksi tuoretta pelaajaa kentälle, SoVon penkki puolestaan oli aika laihahko, eikä kentällä ekalla jaksolla olleille oikein löytynyt
korvaajia, ainoan vaihtonsa SoVo teki jakson aikana.Matinaron Mikko tuli väsynenä pois kentältä, Ojalan Otto tilalle, vaihdosta ei kyllä ollut mitään hyötyä, Ojala tuntui olevan valmiiksi jo yhtä jalaton kuin Matinaro tultuaan vaihtoon. SoVolla olisi ollut mahdollisuus päästää omat nuoret pojat kehiin pelin loppupuolella, mutta Mifkin eka maali syntyi vasta 74 minuutin kohdalla ja uskoa riitti vielä tasoituksen tekemiseen kehässä olleiden voimin. Tasoitusta yritettiin nostamalla toinen toppari ylemmäs jatkamaan palloja hyökkääjille. Homma sai
nolon lopun Koskisen Mikan ( tuomari ) annettua Lindille suoran punaisen kyseenalaisesti kovan kaksintaistelun päätteeksi. Kaksintaistelussa oli mukana Lind ja Mifkin pelaaja, ei siis Koskinen.
Loppunumeroiksi syntyi 0-3 Mifkille pitkälti juuri tuon lopun fiaskon takia. Pelin hallinta, tai oikeammin pallon hallinta oli selvästi Mifkillä, itse peliin Sovo voi olla tyytyväinen vaikka tappio tulikin.

© Someron Voima 2010