29.5.2010 SoVo-FC Jazz -jr 4-0 (2-0)


SoVo-Jazz pelattiin sateen liukastamalla nurmella, ilma oli kolea, eikä katsomoonkaan lauantaina saunan lämmityksen aikoihin paljoakaan katselijoita vaivautunut.
SoVon kokoonpanossa oli pelikieltonsa kärsinyt Lasse Lind sekä työkomennukselta vapautunut Petteri Pitkänen. Molemmat pelaajat olivat alusta alkaen täysillä mukana, ja omilla
panoksillaan saivat muutkin pelaajat taas pelaamaan tasollaan.
Ekan vartin aikana tosin näytti ettei kumpikaan joukkue pysty pelin aikana syöttämään kahta kertaa peräkkäin omille, mutta SoVon ensimmäisen maalin jälkeen kotijoukkueen peli alkoi kulkea, toinen maali syntyikin vielä jakson aikana Lindin toimiessa maalarina.
Toisella jaksolla peliin ei tullut mitään muutosta, vastustaja ei saanut oikeastaan yhtään paikkaa mistä olisi mitenkään voinut palloa maaliin saada. SoVo sen sijaan teki kaksi maalia lisää, näiden maalien lisäksi paikkoja hukattiin useitakin. Jazz oli siis pelissä luokkaa heikompi, johtuiko se sitten SoVon hyvästä päivästä vaiko Jazzin heikosta vastaavasta, vaikea sanoa.
SoVon maalit teki Lomski 2 sekä Lind 2. Mainittakoon vielä Lindin maaleista kuultu keskustelu joista varsinkin ekassa haukuttiin Jazzin veskaria, veto ei mielestäni ollut mitenkään helposti torjuttavissa, kova kuti 16 rajalta märkä kenttä pallo kävi nurmessa
ennen veskarin torjuntayritystä. 4-0 siis SoVolle-

© Someron Voima 2010