2.5.2010 SoVo-Ilves 0-0

2-divarin B-lohko avattiin SoVon ja Tampereen Ilveksen osalta Somerolla kohtalaisissa, joskin hieman tuulisissa, olosuhteissa. Someron nurmelle päästiin siis, vaikkakaan kevät ei ole edennyt toivotulla tavalla.
Avausjaksolla nähtiin erilaisia suorituksia, välillä syötöt karkailivat molemmilta
joukkueilta ties minne, välillä taas palloa saatiin liikuteltua ihan  mallikkaastikin.
Ensimmäisen vartin Ilves oli ehkä hieman aktiivisempi ja pystyi luomaan,
varsinkin oikean laidan kautta muutaman puolikkaan tilanteen SoVon päätyyn.
Jakson edetessä SoVokin sai juonesta kiinni ja sai vyörytettyä pelivälineen useita kertoja Ilveksen puolustusalueelle, näistä johtuen Ilves joutui rikkomaan SoVon hyökkääjiä varoitusten arvoisesti. SoVon parhaat paikat olivat Panu Autiolla ja Lasse Lindillä, molempien vedot Ilveksen veskari sai vaivoin hoideltua, ja pidettyä nollan omassa päädyssään.
Toisella jaksolla kova taistelu jatkui, molemmilla oli omat paikkansa tehdä se
tärkein, mutta kumpikaan joukkue ei siihen tänään kyennyt. Molemmat joukkueet halusivat selvästi voittaa pelin, eikä mitään viimeisen vartin sumppupuolustusta ja pallon roiskimista onneksi nähty.
Peli oli siis 0-0 lopputuloksesta huolimatta ihan viihdyttävää katseltavaa, molemmat taistelivat ja loivat paikkoja, eiköhän niitä maalejakin seuraavissa peleissä sitten jo nähdä

 

© Someron Voima 2010